Be a medic

Et ole nukkunut, syönyt, ulkona on pakkasta ja kaikki vaatteesi ovat litimärkiä.
Ulkoa kuuluu räiskettä, avunhuutoja ja sinun täytyy toimia nopeasti ja järkevästi.

Ilmahälytys on päällä, helikopteri pyörii yläpuolella valmiina tappamaan teidät kaikki. Sinä toimit ryhmänjohtajana sillä oikea johtaja ei kykene enää toimimaan. Mitä tehdä, missä järjestyksessä....kuinka pelastaa mahdollisimman monen henki, pysyen itsekkin hengissä.

Astut ulos ensihoitopaikalta. Näet sotilaiden kantavan loukkaantuneita huutaen lääkintämiestä. Huudat heille ohjeita suojassa, sillä vihollinen on edelleen yläpuolellanne. Mitä jos kaveri vuotaa kuiviin? Tiedät tekeväsi väärin, kun juoksetkin loukkaantuneen luo ja raahaat hänet hoitopaikalle. Sillä ei ole nyt väliä koska mielessä pyörii vain..."hän ei saa kuolla, ei nyt!".

Näet paniikin toisen silmissä, veren tahriessa hänen vaatteensa. "En halua kuolla, en halua....äiti"! Pyrit toimimaan niin nopesti ja oikein kuin pystyt.

Huuto loppuu...lasittuneet silmät katsovat taivasta. Silti kehosi ei pysty lopettamaan, sinä jatkat siteen kiristämistä kohmeisin, tärisevin sormin. On liian myöhäistä enää...liian myöhäistä.

Kuulet vihollisen lähestyvän. Katsahdat aseeseesi, hengität syvään ja tartut siihen. Et enää tunne kylmää metallia vasten paljaita käsiäsi. Sinun täytyy vain jatkaa.

*Veljeni ...odottakaa minua*....

OHI ON 255!

Vieläkään en asiaa pysty uskomaan, mutta niinhän se vain on että reservissä sitä jo ollaan. Ikävä takaisin kasarmin arkeen on todella suuri. Jos saisin valita menisin ehdottomasti takaisin uudestaan ja uudestaan. Ei sitä ihan turhaan sanota että intti on elämän parasta aikaa.

Niin kuin kuvasta voi päätellä, onnistuin ylenemään korpraaliksi palvelukseni aikana. Itselle tämä tuli hieman yllätyksenä, sillä en osannut enää odottaa moisia nappuloita kaiken sen tappelun jälkeen mitä harrastin kouluttajani kanssa :D  Kenttäsairaanhoitajat olivat kuitenkin tykänneet ja suositelleet minulle tätä nakkiauraa. Näin ollen kapteeni ylensi kaksi varusmiestä muodon edessä, hyvin suoritetun palveluksen ja johtajakyvykkyyden ansiosta.
Viimeiset viikot jatkuivat tuttuun tapaan punkan pohjalla pyörien. En olisi ikinä uskonut että intin aikana kerkiäsi saamaan "makuuhaavoja". Mutta kyllä viikon kun siinä makasi räpläten vaan kännykkää, alkoi kyynärpäät  ja lonkat olemaan ihan kosketusarat.

Jotain pientä oli kuitenkin meille kotiutuvillekkin tarjolla viimeisillä viikoilla. Kotiutusammunnathan oli ammuttava, ja ei....tuttuun vanhaan tapaan jäi yhdestä taas kiinni se kultainen ampujanmerkki. Samperi sentään. Ammunnat nyt kuitenkin näin muuten meni ihan mukavasti ja oli ihan kiva kuulla ylikersantilta, jotta jos en kotiutuisi hän haluasi minut suojausjoukkueeseen tarkka-ampujaksi.....vaikka nooh ei tällä kertaa  se meikäläisen att mikään paras suoritus ollutkaan :D

Kohdistukset:                                  
1. 10,9,9 / 2. 9,8,7 / 3. 10,9,9,8 
ATT:
9,9,8,8,8,8,8,7,7,7 (2 ohi)

Kotiutus cooper ja lihaskunto jäi minun osalta pois tämän jalan takia, joten niistä ei valitettavasti ole kerrottavaa. Kunto on kyllä varmasti huonontunut kun ei ole saanut treenata normaalisti 5 kuukauteen. Paino on kuitenkin intin aikana laskenut kaikesta huolimatta. :P

Viimeistä kertaa...puolisoni...viimeistä kertaa.

Normaalisti varmaan aamujen vähentyessä pitäisi olla todella onnellinen siitä että kaikki on kohta ohi ja voi vain heittää kurkkusalaatit ja kaikki se roina varusvarastolle. Meillä se meni kyllä kuitenkin siihen että itkua pidäteltiin joka päivä ja laskuria katsoessa alkoi ihan ahistamaan että kohta on mentävä. Kyllä siinä välillä mietti millä keinoilla voisi jäädä edes vähän pidemmäksi aikaa, onko aivan pakko lähteä. Mutta ei auta, kaiken kivankin on joskus loputtava.

Varustemouho

Viimeiset päivät kului kotiutustarkastusten ja varusteiden palautuksen parissa. En olisi uskonut että kaikesta tuosta kamasta luopuminen tuntuisi niin hirveältä ja väärältä! Tuntu ihan kuin justiin vasta olisin hakenut ne kaikki enismmäistä kertaa hiestä märkänä rappusiin kompastellen ihan outoon uuteen kotiini.

Hiljaiseksi vetää tämä kaikki....sanat ei riitä kertomaan. Kaikki ne vaikeimmatkin päivät tuntuvat mahtavilta ja eläisin ne uudestaan vaikka heti. Päivääkään en vaihtaisi. Palvelus ei ihan mennyt niin kuin suunnittelin. Olisin voinut antaa itsestäni enemmän, kunhan tämä jalka ei olisi sanonut itseään irti. Sain kuitenkin todella mahtavia ihmisiä elämääni, ja tunnen itseni paljon paremmin. Intti kasvatti ihmisenä aivan valtavasti.

Jos siellä joku harkitsee asepalvelukseen menoa, suosittelen lämpimästi. Tuskin tarvitsee katua.
Mutta niinhän se vain on, että ei tässä auta kuin lähteä kohti uusia haasteita.

Reservin korppi kiittää ja kuittaa !  

"Tänne kuulun mut pysty en jäämään"

👌❤

Viimeisiä viedään

Niin vain 1/17 astui palvelukseen ja ovatkin jo 7 viikkoa opetelleet talon tavoille. Lääkintämiehen osalta nämä viikot ovatkin olleet lähestulkoon pelkkää rötväämistä, jonka kyllä olemme ihan ansainneetkin maastoharjoitusten jälkeen. Ensimmäiset viikot menivät perustaitoja opettaessa ja lomia käyttäessä. P4 viikolla pääsimmekin kolmeksi päiväksi omiin hommiin ja koulutimme lääkintä porukan kanssa koko P-svp:lle taisteluensiapua. Rasteihin kuului cABC, kiristysside ja paineside, evakuointi sekä lämpimänäpito.

Kurssipuku

Myös seuraava viikko sisälsi omia hommia, sillä pääsimme kahdeksaksi päiväksi päivystämään varuskuntasairaalalle. Juuri sopivaan aikaan, koska norovirus jylläsi ja mahatautisia potilaita siis riitti mukavasti. Meidän yksikköön saapui tämän jälkeen jotain suurempia herroja ja rouvia yöpymään, joten koko poppoo häädettiin kolmeksi päiväksi metsään. Tämä kävi kyllä oikein mainiosti, sillä raitis ilma oli enemmän kuin tervetullut yli viikon neljän seinän sisällä kököttämisen jälkeen. Ensimmäinen päivä sisälsi telttojen pystyttämistä ja lepoa, sillä seuraava päivänä olisi ampumaratapäivä ja rastikoulutuksia. Radalla toimin lääkintämiehenä, jaoin panoksia sekä kirjasin ammuttuja tuloksia. Illasta pidin myös rastikoulutuksen aiheesta partion hyökkäys. Koska saman vanhan kertaaminen tuntuu kaikista varmasti tylsältä, teimme rastista omanlaisen lisäämällä vähän tehtäviä ja haastetta. Tämä kyllä kannatti sillä rastimme oli loppujenlopuksi tykätyin kaikista. Viimeisenä päivänä teltat purettiin ja nuoremmat viestimiehet pääsivät polttotaisteluradalle hengittelemään kyynelkaasua, sammuttamaan palavia nukkeja ja juoksemaan napalmivallin läpi. Nämä metsäpäivät olivatkin minun palvelukseni viimeiset, mutta oli kyllä  mukavan rento lopetus kun sai nukkua molemmat yöt ihan rauhassa ilman kipinää ja vain katsella vierestä kun toiset sykkii.

"Ilmasta kuuluu repivää ääntä..SUOJAAAN!"

P7 viikko meni toimiessa lämärinä hyökkäysammunnoissa ja pitäessä pisteytettävää taisteluensiapu rastirästiä puolustusammunnoissa. Tämän piti olla ampumaleiri, mutta siksi sitä ei voinut enää kutsua sillä yövyimme ihan omissa punkissa kasarmilla. Ammunnat sujuivat hyvin, ilma suosi ja saimme  istua nuotiolla ja paistella makkaraa, mikäs sen mukavempaa.

Viikon päätteeksi kuitenkin koitti myös surulliset uutiset. Minulla oli torstaina aika kirurgille  jatkuneen jalkasäryn vuoksi. Monen monta kuukautta sitten tullut rasitusmurtuma vaivaa siis edelleen eikä ole päässyt paranemaan. Magneettikuvien ja oireiden perusteella minulla on koko loppu palvelus vapautus rasituksesta. En voi siis kantaa mitään turhia taakkoja, marssia enkä harrastaa liikuntaa normaalisti. Jalan tutkiminen ja hoidot jatkuvat myös reservin puolella, jos oireet eivät häviä.  Onneksi meillä ei näin lopussa ole enää mitään mistä jäisin paitsi vaikka vapautuksia onkin ja saan suorittaa palveluksen loppuun asti.

Seuraava viikko onkin P-kauden vika viikko ja morttimme saavat tietää sijoituksensa. Tämähän tarkoittaa sitä että meikäläisen palvelus alkaa olla taputeltu. Seuraava postaus taitaa näin tullakkin sitten jo reservin puolelta ! Hyhhyh...apua.

TJ 25 = 3,5 viikkoa !

Voiton puolella

Kerrankin tämä varusmies kerkiää istuutua koneen ääreen. Niin vaan vierähti taas monen monta viikkoa ohitse. Ei paljoa lomat huudellut tuolla välillä ja jos huutelikin niin lomalla kerättiin voimia seuraavaa maastoharjoitusta varten nukkumalla kerrankin kunnolla. Mutta nyt kaikki tuo on minun osaltani onneksi jo ohitse! E- ja J-kausi sekä meidän loppusota on nyt taputeltu. Rankin on nyt takana eikä metsäaamutkaan enää paina.

Voidaan vielä kerran palata niihin aamuisiimpiin aamuihin metsän siimeksessä ja käydä vähän läpi mitä siellä metsässä oikein tapahtuu.
Meidän yksikkö heräsi aina hälytyksellä klo 5:10 leirille. Äkkiä taisteluvarustus päälle ja jo pakatut reput selkään ja ulos muotoon laskemaan vahvuus ja tarkistamaan varusteet. Pikaisen aamupalan jälkeen loppujen kalusteiden pakkaus ajoneuvoihin ja odottamaan tulevaa moottorimarssia. Meidän ainoa alikersantti sairastui juuri sopivasti ennen leiriä, joten minä varajohtajana päädyin pisteillä arvioitavaan loppusotaan ryhmänjohtajaksi. Voi sitä stressin määrää! Ihan minne vain muualle kuin ehp:lle ryhmänjohtajaksi :D Kuuluin siis tästä syystä myös tiedusteluosastoon ja lähdimme jo edeltä katselemaan meille sopivat ryhmitykset ja asemat. Huoltojoukkueeseen kuuluu (johto) ensihoito-, kunnossapito-, huoltopalvelu-, täydennys- sekä muonitusryhmä. Kaikki nämä perustavat oman paikkansa niin nopesti kuin mahdollista. Talvella aikamääreenä on saada paikat jakovalmiiksi 1h sisällä ja kokonaan valmiiksi hienonaamioinnin kera 8 tunnissa.

Kun oma ryhmä saapuu ryhmitykseen asetutaan siilipuolustukseen ajoneuvon ympärille, ryhmänjohtaja antaa tuliasemakäskyn, eli näyttää oman ryhmän sotilaille heidän asemapaikkansa ja käy läpi siellä toimimisen sekä antaa päivän tunnussanan ja taistelutunnuksen. Tämän jälkeen sykitään ja pystytetään ensihoitopaikka. Koska oli kyseessä viimeinen harjoitus saimme toimia omillamme ja meidän osalta se tarkoitti sitä että ne monet kymmenet oikeat potilaat oli tutkittava ja arvioitava ihan itse. Kenttäsairaanhoitaja vain kuittasi meidän tutkimukset ja hoitosuunnitelmat. Ensihoitoryhmän päivät menivätkin oikeastaan aina niin että klo 6 rupesivat ensimmäiset potilaat lipumaan teltalle ja klo 1 yöllä viimeiset lähtivät ja tämän jälkeen odotti vielä vartiovuorot. Öisin kerkesi nukkumaan suurinpiirtein 1,5h verran. Kaikki se stressi, nälkä ja univaje aiheuttikin pariin otteeseen kiukkukohtauksia. Päivisin helikopteri kävi meidän yllä rynnäköimässä ja tällöin piti juosta potilaiden kanssa ilmasuojaan ammuskelemaan kopteria paukkupatruunoilla. Sotilaspoliisit laiskottelivat eivätkä juosseet ilmasuojaan, joten kouluttaja päätti että he siis haavoittuivat ja näin ollen heidät raahattiin kesken ilmahälytyksen ehp:lle ja saimme kahden lääkintämiehen voimin hoitaa 3 maskipotilasta opetetulla tavalla. Samaan aikaan pamahti pisteyttäjäkin arvioimaan ehp:n toimintaa. Juuri sillä kamalimmalla hetkellä, kun meillä vallitsi todella paha miehistövajaus. Toiseksi viimeisenä päivänä pakkasimme tavarat ajoneuvoihin ja siirryimme uuteen paikkaan. Tuntui todella turhalta pystyttää ehp muutamaksi tunniksi uudestaan pystyyn, mutta niin me vaan se pystytettiin vielä viimeisen kerran niin nopesti kuin mahdollista. Tämän jälkeen tulikin jo tuttuun tapaan ilmoitus että tilanne on päättynyt ja voimme purkaa kaiken mahdollisen pois. Pidimme kahden muun lääkintämiehen kanssa pyjamabileet ehp:lla ja viimeisenä yönä nukuimmekin 6 tunnin maittavat yöunet. Seuraavana päivänä olikin fiilis korkealla kun tiesi että tämä on viimeinen kerta kun koskemme siihen kalustoon meidän palveluksen aikana. Ei ihan heti tule ikävä. Aamuja vaan seuraaville :D.

Loppusodan jälkeen saimme kuulla millaiset pisteet olimme saaneet. Tavoitteena huoltojoukkueella oli 3,5 , mutta ylsimme 3,3 pisteeseen. Ensihoitoryhmältä oli lähtenyt pisteitä vain siitä syystä että meitä oli liian vähän. Voimme siis olla ylpeitä siitä että siitä huolimatta sisulla hoidettiin hommaamme niin hyvin kun mahdollista. 

1/16 erä sekä 2/16 erän 6kk miehet kotiutuivat 15.12. ja tämähän meinaa sitä että vähän yli viikon päästä uudet alokkaat saapuvat kasarmille. Tekee kyllä hyvää nähdä taas uusia kasvoja ja päästä kouluttamaan heille kaikkea uutta ja jännää. Nyt sitä makoillaan hyvinkin onnellisena kotona 11 päivän lomilla. Kyllä tulee tarpeeseen. Jaksaa sitten vuoden vaihtuessa palata kassulle vastaanottamaan ihan uudella energialla seuraavat mortit ja nautiskelemaan vielä viimeisistä viikoista palveluksessa. Ihan vielä ei aamut lopu mutta kyllä ne alkaa pelottavasti hupenemaan. 

Hyvät joulut kaikille lukijoille ja aamuja 1/17 !

TJ 82 ...... 11,5 viikkoa

Vastauspostaus

Tällä viikolla meille saapui valkoinen maa ja Kainuun prikaati siirtyi talvikauteen, joten astelimme lomille talvitakki päällä ja karvalakki päässä. Itse takkiin ei saa kiinitettyä kuin vain Suomen lipun, joten se siitä lämärinmerkistä. Eipä kauaa sitäkään saanut käyttää.
Minulla ei hirveästi ole näistä kuluneista kolmesta viikosta kerrottavaa, sillä olen joutunut makaamaan kassulla punkassa tämän ajan muiden ryynätessä metsässä. Pääsin kuin pääsinkin vihdoin varuskuntasairaalaan näyttämään kipeää ja turvonnutta jalkaani ja murtumahan sieltä löytyi jalkapöydästä. Särkylääkkeet nassuun ja kepit kainaloon. Jo 21 päivää vmtl:llää (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) takana ja huonolta näyttää tulevaisuuskin. En pysty vieläkään varaamaan painoa päkiälle ja tiistaina kävi vielä niinkin huonosti, että liukastuin kepeillä sulaneeseen lumiklönttiin sisällä ja rysähin koko painolla suoraan murtuneen jalan päälle. Ei tuntunut eikä kyllä kuulostanutkaan mukavalta. Jos siellä oli jotain parannusta tapahtunut viikkojen aikana, niin nyt sekin vähä on varmaan runnottu taas piloille. Kauhistuttaa että tämän on nyt tätä aivan liian kauan ja minulle tulee siirtoa. Pahimmassa tapauksessa jopa c-paperit tämän crohnin taudin takia. Tässä tapauksessa heitän kyllä kepit samantien nurkkaan ja kävelen suomalaisella sisulla vaikka väkisin!
Minulta jäi näinä viikkoina niinkin kivoja asioita kuin oikeasti räjähtävän käsikranaatin heitto ja tellujen räjäytys kokonaan väliin.

Mutta sitten niihin vastauksiin:

Kadutko sitä että päätit lähteä inttiin?
En. Vaikka toki välillä tulee niitä hetkiä kun miettii että miten joku voi vielä vapaaehtoisesti tulla tänne :D Ne on niitä kurjimpia aikoja kun istut kolmatta tuntia unohettuna poteroon, väsymys ja nälkä painaa päälle, eikä kaatosadekkaan helpota asiaa.

Kuinka pojat suhtautuvat teihin tyttöihin siellä intissä?
Hyvin, ainakin meidän yksikössä. Ollaan yhtälailla osa porukkaa ja ihan samanlailla meidän kanssa heitetään vitsiä ja painiskellaan.

Vinkkejä tulevalle alokkaalle?
Muista liikkua jo ennen intin alkua, älä turhaan stressaa tai suunnittele palvelustasi. Avoimin ja positiivisin mielin vaan matkaan. P.s valmistaudu gonahtamaan :D

Paras ja inhottavin kokemus armeijassa?
Tämän on kyllä vaikea. Paras on lääkintämieskurssi ja inhottavin ehdottomasti 54km marssi tämän murtuman kanssa.

Onko ollut vielä mitään niin fyysisesti raskasta tehtävää, että jouduit keskeyttämään?
Ei. On kyllä ollut moooonta tilannetta jossa olisi ollut järkevää jättäytyä sivulle, mutta sitä se on kun pää ei vaan anna periksi.

Onko pituutesi ollut ogelma missään tilanteissa?
Ei sinänsä, mutta on tilanteita joissa toivoisi olevansa vähän pidempi. Esimerkiksi masiin nouseminen ei onnistu meikäläiseltä ihan niin sutjakkaasti ja taisteluvarustuksen kantaminenkin on varmasti meille pienemmille raskaampaa. Ehp kaluston purkukin toki on vaikeampaa kun ei meinaa ylttää vastaanottamaan ajoneuvosta niitä painavia laatikoita ja pitäisi kuitenkin sykkiä aikalailla.

Millaiset fiilikset oli ensimmäisenä päivänä ja aamuna?
Ensimmäisenä päivänä jännitti niinkin lujaa että vatsahan siinä tosiaan meni ihan sekaisin. Muuten oli kyllä todella hienot fiilikset, sillä kerrankin oli siellä mihinkä oli haaveillut pääsevänsä jo monia vuosia. Oli vaan malttamaton olo kun halusi päästä kokemaan kaikkea samantien. Ensimmäinen aamu meni samoilla fiiliksillä.

Paljonko ootte metässä. Onko kassulla iltaisin aina vapaa-aikaa ?
Niin paljon, että sana kassu ei kuulosta enää yhtään tutulta. No ei vaan, kyllä porukka kasarmillakin saa olla, mutta näin e-kauden aikaan ollaan lähes kokoajan vain metsässä. Riippuu missä yksikössä on, mutta meille ei kyllä 1vk:ssa hirveästi vapaa-aika soittele.

Mitä palveluksessa ollessa kaipaat eniten?
Sitä kun saa vain olla ja saa nukkua kunnon yöunet.

Mihin kaikkialle teidän tupalaiset pääsivät alun jälkeen?
4 pääsi viestiaukkiin, joista 3 lähti vielä rukkiin Haminaan, 2 aukkiin josta ne sitten tulee meidän viestin huoltojoukkueen johtajiksi ja toinen näistä on sitten meidän lääkintäaliupseeri, 1 lähti sotilaspoliisiksi ja siitä vielä aliupseerikurssille, 1 tytöistä päätyi 6kk viestimieheksi jo täyteen ahdatun aliupseerikurssin takia, 1 lähti eri varuskuntaan erikoistehtäviin kirjoittamaan Ruotuväkeen juttuja (en muista sitä hienoa nimeä) ja minä sekä toinen tyttö päädyttiin 9kk lääkintämiehiksi. 2 tyttöä lähti ensimmäisillä viikoilla kotiin.

Kiusataanko intissä?
Intissä on omanlainen huumori ja jekkuja tehdään paljonkin toisille, mutta sellaista oikeaa kiusaamista en ole havainnut ainakaan omassa yksikössä. Muiden puolesta en sitten osaa sanoa millainen meininki heillä on. Jos sellaista esiintyykin, niin siihen kyllä puututaan.

Miten kuukautisten kanssa pärjää?
Ainakin tähän asti on kyllä pärjännyt ihan normaalisti. Leireillä se on vähän haasteellisempaa, mutta ei mahdotonta. Kipujakaan ei kerkee huomaamaan kun muutenkin jo kolottaa joka paikkaan.

Onko siellä ollut sellaista kun ajattelit?
P-kausi oli kyllä, mutta en ihan odottanut tällaista lastentarha meininkiä. Silloin kun syöksyt metsässä taisteluvarustus päällä huutaen laukauksia näkymättömiä vihollisia päin, ei ole ihan niin sankari olo kuin kuvitteli.
 
Kuuluisiko sinusta kaikkien naistenkin mennä armeijaan?
Ei. Kaikki ei sovi tänne ympäristöön. Mitä vähemmän täällä on sellaista porukkaa jota ei nappaa tämä homma yhtään, niin sitä paremmin hommatkin hoituu.
 
Kummassa erässä kannattaa aloittaa armeija?
Se vähän riippuu tykkäätkö mielummin että kaikki uusi täytyy oppia pakkasessa vai sitten auringon paahteessa ja haluatko mielummin tämän leiriryppään kesälle vai talvelle. Jos johtajakoulutus kiinnostaa niin tammikuun erästä on huomattavasti helpompi päästä, silloin on lähes mahdoton säästyä pelkällä puolella vuodella. Meidän yksiköstä yli 20 henkilö jäi taas rannalle ruikuttamaan kun ei mahtunut johtajakoulutukseen ja edellisillä taas 70% pakotettiin johtajakoulutukseen, joten siinä huomaa kyllä eron. :D
 
Paljon on uponnut sotkuun rahaa?
Aivan liikaa, päivärahat menevät kyllä samantien. Intissä tekee mieli kokoajan herkkuja.

Kerro intistä 1 asia missä olet hyvä ja missä taas et niinkään hyvä?
Supervoimani on "pinkka"  ja punkka ;D P-kauden aikana olin ainut meidän tupalaisista jollekka ei koskaan tullut korjattavaa näissä asioissa. Toki nykyään kun ei ole niikseenkään väliä, omassa punkassa on enemmän ryppyjä mitä aamujakaan on jäljellä. Ja en ole hyvä laittamaan yhteyksiä, kerran olen nopeasti tämän nähnyt ja nyt se täytyisi leireillä osata, mutta menee kyllä sormi suuhun jos minut laitetaan se tekemään.
 
Kadutko että et mennytkään johtajakoulutukseen?
Vain hieman. Varmasti silloin enemmän kun uudet mosat saapuvat kasarmille. Tykkään kuitenkin kouluttaa asioita ja pitää jöötä, mutta olen kyllä iloinen ettei tarvitse tehä kaikkea tätä toista kertaa johtajana :D
 
Mihin tehtäviin olisit mennyt jos olisi saanut valita ihan vapaasti?
Lääkintä on kyllä oikea paikka meikäläiselle. Jos olisin kunnon puntti, niin spol koulutus olisi ollut kyllä mielenkiintoinen. Jos naisetkin pääsisivät niin pioneeri koulutus olisi ollut varmasti listalla.

Oletko ollut kuinka usein kipeä ?
Intissä ollaan oikeastaan jatkuvasti jossain taudissa. P-kauden säästyin terveenä, mutta nyt nämä 9 viikkoa on ollut yskän ja flunssan sekamelskaa.
 
Eroaako naisten palvelus miesten omasta?
Sinänsä perus koulutuksessa ei. Tehdään samat asiat kuin miehet, mutta on meille muutamia asioita järjestetty eril tavalla kuin pojilla. Saamme päivärahaa hieman enemmän kuin pojat, jotta voimme ostaa itse terveyssiteemme ja kuntotesteissä/cooperissa meillä on matalemmat vaatimukset saada esim. kiitettävä tulos. Olen kuitenkin kuullut että tähän olisi tulossa muutoksia, jotta tytöille sekä pojille tulisi sama taulukko (?)
 
Paljon teitä naisia aloitti heinäkuussa?
En tiedä tarkkaan, mutta meitä aloitti noin 60 naista.
 
Odotatko kotiutumispäivää?
Kyllähän nuita aamuja laskee, mutta suurempi osa silti haluaa olla tässä ja nyt. Vaikka kertaamaankin pääsee niin silti tämä kunnon palvelus on vaan tämä ainut pieni hetki elämästä.

Pidätkö itseäsi jollain tapaa erilaisena kuin armeijaa käymättömiä naisia?
En. Onhan heillä toki jäänyt paljon kaikkea hienoa ja paskaa kokematta. Intti kyllä myös kasvattaa ihmistä erillätavalla kuin siviilielämä. Sekin on kyllä totta että armeijan käymättömät eivät tule koskaan ymmärtämään meitä. :D

Heitetäänkö naisista paljon läppää?  Onko sinua yritetty iskeä tai lähennellä? 
Kyllä meille jotain pientä aina silloin tällöin heitetään, esimerkiksi ettei meidän tarvitse mihinkään lomille lähteä kun ollaan kerran vapaaehtoisesti täällä. Mutta ei mitään henkilökohtaista tai muutenkaan sellaista joka voisi loukata. Sellainen "läpällä" julkisesti iskeminen ja lähentely on aika arkista, mutta tätä on vähän kaikilla. Mitään kunnon vonkaamista ei ole, kuitenkin tietävät että olen kihloissa. :)

Onko armeijan käymisestä sinulle hyötyä?
Tämä ei vaikuta töihin taikka opiskeluihin mitenkään, mutta esimerkiksi sairauteni kanssa kamppailu on varmasti intin jälkeen paljon helpompaa, ja voin nauttia kotona kaikesta ihan eri tavalla.  Ja tietenkin se tärkein, jotta jos joskus tarvetta on niin osaan toimia sotilaana muiden joukossa.

Kuinka usein olet itkenyt intin aikana?
Pari kertaa. Silloin kun saimme vihdoin kuulla että lämärikurssin käytännönkoe päättyi, koko kroppa antoi periksi ja toinen oli kun alokkaana yritin juosten pysyä taisteluvarustus päällä muiden mukana, mutta en vaan pysynyt. Kaaduin vaan maahan kurakkoon ja penikkatauti vaivasi. Leirin päätteeksi oli myös univajetta ja nestehukkaa. Siinä vaiheessa oli minusta muutaman kyyneleen ja syvään huokaisun paikka.

Kuinka helposti metsässä pääsee vessatarpeille?
Omasta mielestäni aivan liian harvoin. Tämän takia juon aivan liian vähän vettä. En halua pissahätää sillä en pääse kuitenkaan helpottamaan oloani silloin kun pitäisi.

Onko siellä oikeasti vain 5 minuuttia aikaa aamutoimiin?
P-kaudella oli muutama viikko tiukempaa kellonaikaa, mutta eipä silloin tarvitse kuin nopeasti pukea, laittaa hiukset kiinni ja käydä pissalla. Kaiken muun ehtii aamupalankin jälkeen.

Mitä mieltä intin boxereista, entä uimapuvusta?
Itse ainakin käytän boxereita mielelläni eikä uimapukukaan ole niin paha kuin oletin. Ylävarustushan siitä näkyy vähän läpi ja kaula-aukko on hieman suurehko, mutta kyllä sitä käyttämään pystyy. Ei ole pojat vetäneet mitään showta siitä että meillä nyt sattuu vähän nännit vilajamaan. Suurimman osan ajasta ollaan kuitenkin siellä veden alla.
 
Onko intin ruoka hyvää? Tykkäätkö pakkiruoasta?
Suurimmaksi osaksi kyllä. On muutamia ruokia joista en siviilissäkään tykkää, mutta muutenhan ruoka on samanlaista kuin kouluissa ja kotonakin. Pakkiruokakin maittaa, vaikka ovatkin yleensä jotain sekamelskamössöä. Se ei vaan täytä tarpeeksi, ja itse pakkiruokailu on niin kovan vaivan takana että ruokailun ilo katoaa kyllä kokonaan siinä.

Onko paljon kiinnioloja?
Voi kyllä, tervetuloa 1vk:hon. Meillä on nytkin joka toinen viikonloppu kiinni jouluun asti.

Mikä on  paras P-kausi, E-kausi vai J-kausi ?
P-kausi, silloin tapahtuu niin paljon kaikkea uutta ja kivaa ja voi olla vielä vähän töhö. Mehän ollaan vasta e-kaudella, joten j-kaudesta ei ole kokemusta, mutta olen varma että e-kauden päihittää aivan mikä vaan.

Mitä otat mukaan leireille, jota ei jo valmiiksi intistä saa ?
Desinfiointiainetta, puhdistuspyyhkeitä, hygieniatarvikkeet, puukko, otsalamppu, tulentekovälineet, varavirtalähde, herkkuja.....ja vielä lisää herkkuja. Nyt kylmempien ilmojen aikaan mukaan eksyy varmasti myös kädenlämmittimet vartioon.

Käytätkö meikkiä intin vaatteet päällä?
En. Vain valassa tuli laitettua ehostusta. Lähes kaikki meikkaavat lomille lähtiessään, mutta koska nukun kuitenkin suurimman osan matkasta, niin siinä on vaan meikit tiellä. Vapaampi olo kun saa hieroa silmiänsä niin paljon kuin haluaa. Olen myös huomannut, että kun en ole nyt käyttänyt meikkiä, niin ripseni ja kulmakarvani voivat paremmin ja ovat jopa kasvaneet.  

Listaa 5 hyvää ja 5 huonoa asiaa intissä?
Hyvää 1. Paljon mielenkiintoista opittavaa ja koettavaa, 2. tiimityö ja veljeys, 3. itsensä ylittäminen, 4. yhteiset säännöt 5. sotku.
Huonoja 1. Huonosti suunnitellut asiat ja niitähän riittää, 2. vähäiset yöunet, 3. vähäiset levot kropalle, 4. kun marssitahdin määrää porukan pisin ;D, 5. Sairaana ja paikat hajottaneena ei saa tarpeeksi lepoa. Esimerkiksi kuumeessa ei saa mennä peiton alle saatika sitten oikeasti lepäämään.

vas. kuvassa turvotus 3 viikkoa sitten / oik. kuvassa näkyy kuinka jalka on parantumisen aikana lyhentynyt (?)

Maanantaina alkaakin sitten meidän 5 viikon leirirykäisy. Viimeiset leirit  tälle vuodelle.
Vaikka seuraava maastoharjoitus nyt ainakin näyttäisi menevän minun osalta vieläkin punkan pohjalla. Toivottavasti pääsisi taas pian porukkaan mukaan.

Tj 137 = 19,5 viikko.
10 aamua niin juna kääntyy !

 

Kuukauden kuulumisia

Täällä ollaan vielä hengissä, ainakin melkein :D Intti on vienyt kaikki voimat ja mehut tästä naisesta, joten lomille päästyä olen vain kaatunut sängylle ja pyrkinyt sulkemaan kaikki puolustusvoimiin viittaavat asiat komeroon piiloon. Kuukauden sisään on mahtunut älyttömästi kaikenlaista enkä voi millään avata sitä kaikkea teille, mutta tuon esiin muutamia tärkeimpiä hetkiä tältä väliltä.

E-kausi tosiaan alkoi noin kuukausi sitten ja pääsin aloittamaan 4 viikkoa kestävän lääkintämieskurssin. Kurssi sisälsi paljon uutta ja vanhaa asiaa näin hoitajan näkökulmasta. Kurssi kokonaisuudessaan oli todella mielenkiintoinen ja en ole katunut että päätin ottaa lääkintämiehen paikan vastaan. Hajottavinta koko kurssilla oli 4:45 aamuherätykset/aamulenkit joita oli lähes joka aamu, sekä kurssin käytännönkoe. Joudun inhottavasti pistämään pieneen pakettiin mitä nämä neljä viikkoa sisälsi:
- cABC + DE (potilaan tutkimista varten kirjain muistilitanja, joka tuli hyvin tutuksi)
- kenttälääkintäketju, evakuointitekniikat ja välineet
- infektiotuaudit
- kenttähygienia
-potilasluokittelu
- kaatuneiden huolto, sodan oikeussäännöt
- lääkeaineoppi, lääkkeiden antotavat
- suojelulääkintä
- ensihoitopaikka= hoitopaikan perustaminen/laatikoston sisältö
- haavat, kylmävammat, palovammat yms.
- taistelukyvyn ylläpito
- ensiapukoulutus
- toiminta varuskuntasairaalalla
 ja paljon muuta.....

Kurssi sisälsi myös kolmen päivän maastoharjoituksen sekä teoriakokeen, jotka täytyi läpäistä.
Maastoharjoituksessa nukuimme itse rakentamissamme laavuissa ja harjoitelimme toimintaa EHP:lla (ensihoitopaikalla). Pääsimme harjoittelemaan myös lääkintämiehen toimintaa puolustus sekä hyökkäys tehtävissä. Viimeisenä yönä saimme vain pari tuntia unta ja meidät herätettiin 3:45 käytännönkokeeseen. Marssimme oman ryhmäni kanssa 19,5 tuntia ja matkan varrella odotti monia rasteja jotka sisälsivät erinlaisia lääkintämiehen tehtäviä. Koska meidät pyrittiin väsyttämään sekä henkisesti että fyysisesti, myös ruokailu oli suunniteltu huonosti. Saimme vähän jotain suuhun laitettavaa klo 11 ja klo 17:30. Löydettyämme takaisin kasarmille ja kuulessamme että koe oli päättynyt, purskahdimme itkuun siitä helpotuksesta. Hyvä että jalat enää edes kantoivat takaisin omaan yksikköön. Tämän jälkeen oli mukava tutkailla omia jalkapohjia ja sinne ilmestyneitä reikiä  ja rakkoja. Kurssin lopussa saimme kuulla pisteytykset ja kaikesta huolimatta käytännönkoe meni hyvin ja oman ryhmäni kanssa olimme kolmannella sijalla neljästätoista ryhmästä. Teoriakoe taas meni juuri ja juuri läpi, mutta onneksi läpi kuitenkin, se riitti minulle.
Te jotka päädytte lääkintämieskurssille, niin pyrkikää olemaan kokeessa mukana vaikka mikä olisi. Ette halua olla niitä joille lyödään lääkintämiehen merkki kouraan kokeen suorittaneiden vieressä. :D

Nyt kuulun siis viestikomppanian huoltojoukkueeseen ja tähän asti nämä hommat eivät ole muuta kuin v*tuttaneet. :D Saa kyllä sykkiä muidenkin eestä maastoharjoituksissa. Meillä on lähestulkoon jouluun asti pelkkää maastoharjoitusta ja lomat näyttävät naurettavilta. Nukumme huonosti ja teemme paljon siirtymisiä. Jatkuva EHP:n kasaaminen ja purkaminen väsyttää jo pelkästään kun sitä edes ajattelee. Meidän ensihoitoryhmämme on myös niin pieni, että emme voi toimia vaaditulla tavalla vaan tarvitsemme lisäapua jota ei oikein ole saatavilla. Meillä on käytössä vain 2 lääkintämiestä, 1 lääkintäaliupseeri ja 1 lääkintämieskuski. Meidän jo valmiiksi tyngästä ryhmästä yksi lääkintämies lähti hammaslääkärinapulaiseksi, eikä ole hajuakaan kuinka muka tullaan pärjäämään meille annetussa tehtävässä.

Meillä oli myös 54km linjamerkkimarssi tällä viikolla, jossa yövyimme taivasalla puolessavälissä matkaa ja teimme matkanvarrella erinlaisia tehtäviä, jo käymäni käytännönkokeen tapaan. Paskoin jalkani viime leirillä ja olin menossa aamuvastaanotolle, mutta kuullessani että meillä on kyseinen marssi seuraavana päivänä jouduin hyväksymään tosiasian että minun täytyy kaikesta huolimatta vain osallistua. Meidän kaksi muuta lämäriä eivät nimittäin voineet osallistua syystä tai toisesta ja jonkun täytyi edustaa meidän ensihoitoryhmää. Marssin yöpymispaikalla muut ryhmästäni nukahtivat samantien saadessaan luvan nukkua, joten valvoin lähes koko yön vahtien ettei meidän nuotio sytytä muita tuleen. Pyysin välissä jotakin muutakin vahtimaan nuotiota mutta huonolla onnella, eihän ne pysyneet hereillä ollenkaan. Oli mukava maata keskellä mettää jäisessä makuupussi pelkät m05:set päällä, sillä tämä tunari oli unohtanut pakata kaikki lämpimät vaatteet mukaan. Viimeisenä tehtävänä oli marssia nasset päässä takaisin kasarmille ja perille päästyä kuulin että olin marssinut aivan turhaan, sillä olen jo ansainnut linjamerkkini kurssin käytyäni. Voitte vain kuvitella ilmeeni ja sen fiiliksen mikä sillä hetkellä oli.

Ensiviikolla odottaa jälleen viiden päivän leiri ja pääsen sen jälkeen 20 tunniksi kotiin lepäämään ja siitä lähden takaisin viideksi päiväksi metsään.....voi kyllä....olen hajonnut....
Joulu ja uudet mosat...odotan teitä. Tulkaa ja päästäkää meidät tuskista :D

Jätän vastauspostauksen myöhemmälle. Jos tulee vielä jotain kysymyksiä, niitä voi edelleen lähetellä :)

tj 159

Do you have any questions for me?

Viimeisellä p-kauden viikolla ei paljoa ollut elämää, tissien läpsyttely viikko siis lähestulkoon takana.  Maanantaina pääsimme ottamaan valokuvat koko komppaniasta, joukkueesta, tuvasta ja omasta pärstästä. Saa nähdä millaiset tuli. Ainakin oma kuva otettiin niin nopeasti, että hyvä jos edes vielä istun siinä kuvassa  :D

Tiistaina lähdimme Ouluun veteraanikeräykseen. Olimme parini kanssa aika syrjäisen kaupan edessä keräämässä, mutta oli illan päätteeksi mukava huomata että molempien lippaat olivat puolillaan.

Keskiviikkona odotti aselajikoulutus, jota en hirveästi tule kyllä lämärinä tarvitsemaan, mutta oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan uusia asioita. Sinä päivänä opimme radion ja kenttäpuhelimen käytön, parikaapelin vetämisen ja asentamisen oikein paikoilleen tuolla metsässä, sekä erinlaisten kohteiden naamioinnin.

Torstaina oli tosiaan se päivä jota ei innolla odotettu. Jouduin kahden muun tytön, muutaman johtajan ja 6 kk viestimiesten kanssa muuttamaan ensimmäiseen viestikomppaniaan ja antamaan tilaa tuoreille oppilaille. Ainakin näin aluksi muutto oli järkytys. Kauhea ikävä kokoajan takaisin sinne "omaan kotiin". Toivottavasti tämä tästä alkaa kuitenkin tasaantumaan ja tottuu uusiin tapoihin hoitaa asiat.
Päivää kuitenkin piristi lääkintämiesten pitämä mussukkahetki. Saimme jo vähän kuulla mitä tulevan pitää ja pääsimme tutustumaan meidän tulevaan koplaan jonka kanssa pyörisimme suurimman osan ajasta. Meitä on siis 1 naisalikersantti, 3 lääkintämiestä joista 1 edustaa eri sukupuolta kuin me muut, mutta eiköhän tuo poika meitä kestä nämä kuukaudet :D Saimme rupattelun päätteeksi vielä muutamia tavaroita, jotka ovat kulkeutuneet lääkintämieheltä lääkintämiehelle jo jonkin aikaa.  Seuraavat viestikomppanian lämärit saavat ne sitten meiltä kun on sen aika.

Perjantaina aamusta meidät jaettiin 3 osaan ja porukka jossa olin lähti pelaamaan koripalloa. Muuten päivä meni vähän rötisten ja odottaen että voimme lähteä jo lomia viettämään.

 

Tämä postaus jäi nyt vähän lyhkäiseksi, mutta tosiaan jos jollakin on mielessä jotain kysyttävää niin kysymyksiä vaan tänne päin tulemaan.  Kysymykset voipi lähettää viestikenttään taikka sähköpostiini mmape95@gmail.com. Pyrin tekemään vastauspostauksen ja vastaamaan kysymyksiin ensi viikonloppuna :)  

Sataset paukkuivat eilen, tänään jäljellä 199!